tiistai 6. marraskuuta 2012

Jennan treenit 6.11

Jenna Caloander oli vetämässä Huipputehisläisille treenejä, jonne pääsimme paikkaamaan poissaolevaa koirakkoa. Radalla oli teemana vauhti ja tarkoituksena oli ohjata koiraa, sitten että pidetään yllä maksimaalista vauhtia ja pyritään välttämään mm. varmistelua ja pienessä tilassa tapahtuvaa pyöritystä.
Alussa tyrkkäsin Nellin muurilla takaakiertoon, josta lähetys hypylle 3 ja siiitä putkeen. Itse tein putken edessä edessäleikkauksen ja lähetin Nellin heti kun se tuli putkesta hypylle 5 ja lähdin liikkumaan kohti hyppyjä 6, 7 ja 8. Pyrin lähettämään Nelli takaakiertoon hypylle 8 mahdollisimman kaukaa. 

Hypyn 9 tein kahdella tapaa, joko ohjaamalla kauemman siivekkeen ympäri. Jenna kuitenkin tekemään hypylle 8 peruskäännöksen ja pitämään vasemman käden alhaalla merkkinä ja samalla etemään esteen 9 taakse pakkovalssi-jaakotukseen. Kellotimme näitä kahta ohjaustapaa ja jälkimmäinen oli 0,4s nopeampi ja olisi varmasti ollut vieläkin nopeampi, jos olisin itse liikkunut ripeämmin esteen 9 taakse. Nyt tämä ohjaus tuntui vielä epävarmalta, mikä näkyi varmasti ajassa. Tämän jälkeen edettiin suoraan ja Nelli kääntyi suorasta putkesta nro 12 tosi hyvin ja tiukasti. Tämän jälkeen pakkovalssilla putkeen, siitä ohjaus toiseen putkeen ja sen jälkeen pystyin taas lähettämään Nellin hypyn 15 takaakiertoon tosi kaukaa. Yritin vekata hypylle 16, jotta saisin tiukemman linjan putkeen 17. Tämän jälkeen Jennalla oli keppien jälkeen kaksi ohjausvaihtoehtoa, joita kellotettiin. Toisessa vedätin kepeillä ja vein putkeen 19 kierrättämällä putken edestä. Toinen vaihtoehto olisi ollut tehdä keppien päähän valssi ja siitä lähettää pimeään putkikulmaan. Meillä toi ensimmäinen vaihtoehto oli nopeampi.






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti