torstai 30. elokuuta 2012

Niinu Linnan treenit 30.8

Tänään päästiin paikkamaan poissaolevaa koirakkoa Niinun koulutukseen. En ollut aiemmin ollut Niinun koulutuksessa ja vähän jännitin miten Nelli kulkee, kun ollut nyt enemmän tai vähemmän perässä vedettävä juoksujen loppumisen jälkeen. Tosin jos vertaa kisaviikonloppuun kun oltiin 18. ja 19.8 kisamaamassa Lohjalla ja Janakkalassa, niin nyt ainakin omaan silmääni koiralla oli enemmä draivia tehdä ja mielestäni se liikkui paremmalla vauhdilla. Videokuvaa treeneistä ei valitettavasti ole.

Alussa oli 2 hyppyä ja sen jälkeen muuri takaakiertona mistä lähetys putkeen, jonka pää oli suorassa linjassa lähtölinjan kanssa. Menin ensin ottamaan Nellin pakkovalssilla muurin taakse, mutta Niinu sanoi, että pakkovalssilla koiran hyppysuunta suuntautuu enemmän niin kuin jatkaisimme vähemmän tiukassa kulmassa, joten takaakiertona homma toimi paljon paremmin. Tässä myös Niinu sanoi, että lähdössä jäisin vähän lähemmäs Nelliä jolloin saisin paremman rytmityksen takaakiertoon. Eli ensin liikun reippaammin ja sitten jarrutan, jolloin koira myös hidastaa. Varsinkin kun tässä kohdassa oli vielä lähtösuoralla kolmas hyppy, jota ei menty, niin koira tiesi kakkoshypyn jälkeen, että kolmatta ei hypätä. Tämän jälkeen mentiin kahden hypyn kautta todella kaukana oleville kepeille ja päätin, että jään itse niin, että olen keppien puolella ja pystyn siitä paremmin auttamaan. Varsinkin kun keppien vieressä oli hyppy, niin kepeille vienti oli tosi haastava. Muutaman kerran Nelli menikin tuo hypyn mutta omaa linjaa muuttamalla enemmän keppien suuntaan onnistui kepeille vienti.

Tämän jälkeen oli okseri ja hyppy vierekkäin. Okserille lähetin normaalisti, mutta toisen hypyn yli otin saksalaisella, jotta sain koiran seuraavan hypyn kannalta vasempaan käteen. Seuraavalle hypylle tiukka valssi ja siitä takaisin hypylle mistä tultiin ennen tästä. Sen jälkeen lähdettiin vasemmalla hypylle joka oli aika vaikeassa kulmassa. Ensin Nelli tuli mun käden alta hypäten hypyn väärään suuntaan. Mutta Niinu ohjeisti, että oma liikesuunta pitää olla ensin siivekettä kohden takakiertoon ohjatessa. Kun sain oman liikkeeni oikein niin takaakiertoa meni oikein hyvin ja tein sitten saksalaisella jatkon. Tämän jälkeen oli ohjaus puomin alla olevaan putkeen mutta siinä ei ollut ongelmaa. Sen jälkeen tuli hyppy mikä tehtiin takaa, siinä Niinu sanoi että pienen koiran kanssa kannattaa tehdä takaakiertoon lähetys ja edessäleikkaus heti perään, kun ensin tein siihen jotain valssin tapaista yritelmää. Tällä koiran sai hyvälle linjalle seuraavalle hypylle. Tästä olikin kahden hypyn suora, mistä mentiin suoraan putkeen.

Putken jälkeen otin Nellin vastaisella kädellä haltuun, josta heitin sitten se jaakotuksella yli seuraavan esteen. Tässä jaakotus toimi hyvin sillä lähdettin tiukasti tulosuuntaan, joten halusin käännöksestä tiukan. Myös peruskäännöstä Niinu sanoi, että siihen voi käyttää mutta itse katsoin, että jaakotus toimi meillä paremmin.Varsinkin kun Janakkalan kisojen jälkeen missä peruskäännöksellä Nelli "vähän" irtosi sivussuunnassa tajusin, että tämän tyyppisissä käännöksissä jaakotus on paras ohjaus. Tämän jälkeen oli puomi, minkä kontaktin kanssa nyt tehostetaan treenausta. Jos tullaan yhtäaikaa kontaktialueelle, niin Nelli pysähtyy oikeapaikaisesti, mutta jos olen edellä niin paikka on epävarma. En tiedä painestuuko Nelli vai onko vaan epävarma oikeasta paikata, kun en ole ollut kontaktien kriteerien suhteen reilu koiraa kohtaan.. Ollaan tehty nyt kotona laudalla kontaktitreeniä ja sitä todella jatketaan, niin että lähetän, saatan tai kutsun kontaktille. Tämän jälkeen mentiin sylkkärillä puomin alla olevaan putkeen ja siitä vielä kepeille ohittaen todella kutsuvana viereissä oleva hyppy. Kun pidin oman linjan kohti keppien kakkosväliä ja ohjaavan käden alhaalla sain Nellin ohittamaan hypyn ja hakemaan kepit, muuten mentiin hypylle.

Mutta kaiken kaikkiaan onnistunut treeni ja olin tosi iloinen Nellin asenteesta tehdä aksaa plus että ensin pieleen menneet ohjaukset saatiin kuntoon, kun ohjaisin Niinun ohjeiden mukaan :) Hyvä Nelli <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti