sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Purinan kisat 30.9

Käytiin kisaamassa 30.9 Purinalla kaksi agilitystarttia ja olin itse tosi kipeänä, joten jo idea lähteä kisaamaan oli todella huono, sillä olo oli tosi kehno ja ajatukseni ei ollut ollenkaan mukana radoilla.
Ensimmäinen rata sujui ihan ok kuitenkin kepeille asti, josta lähdin huonossa linjassa seuraavalle hypylle, niin että Nelli hyppäsi sen vinoon ja sitten oikaisin linjaani kohti renkaan jälkeistä putkea, joka johti siihen että Nelli hyppäsi renkaan laskeutuen niin, että sen linja oli kohti väärää putkenpäätä ja kun mä huusin, että putkeen putkeen, niin väärään päähänhän se Nelli meni....

Toisella radalla mistä ei ole videota olin jo niin kuutamolla, että unohdin lopussa radan, että kummalta puolelta yksi hyppy tehdään ja Nellihän tuli suoraan sitten putkesta mun jaloille..

Paska reissu, mutta tulipahan tehtyä (mutta jälkiviisaana voin sanoa, että kipeänä en mene enää kisaamaan!)
Eka rata tässä:
http://www.youtube.com/watch?v=lVQpuMvYBek

lauantai 15. syyskuuta 2012

Villakoirien agimestaruudet 15.9.12

Ajeltiin Lauran ja Sashan kanssa Tampereelle villakoirien agimestaruuksiin. Rotumesturuus ratkaitiin A-agilityradan perusteella ja siihen laskettiin mukaan myös ykkös- ja kakkosluokankoirakot. Kolmoset ja kakkoset saivat aikatasoistusta.

Rata oli oikein mukavan aloinen ja vaan paria kohtaa missä jännitin saanko koiran edellisen esteen jälkeen oikealle puolelle, sujuivatkin ihan hyvin. Kiinnitin huomioita jo edellisen ratojen aikana, ettei tuomari ollut kovin tarkka keinun suorittamisen suhteen, jo mekin teimme iloisen hyppäyksen keinulta mutta vitosta ei tullut. Loppu oli helppo ja Nelli saapui maaliin -7,70 (etenemä 3,31ms/s, joka on meidän agilityradan ennätys). Hävittiin kolmanneksi tulleeelle 0,05 sekuntia ja oltiin näin rotumestaruuksia sijalla 4.

Hyppyradalla Teija ja Taika vetivät niin kovan pohja-ajan, joten minkään valtakunnan mahdollisuuksia nollavoittoon tai hyppysertiin, ei olisi ollut joten päätin vetää radan sillä periaatteella, että kokeillaan kaikkea sellaista mitä ei normaalisti kisoissa "uskalla" kokeilla. Tein kepeille takaaleikkauksen, sekä suoran putken jälkeen ohjasin Nellin kaukaa renkaan ja muurin yli juosten itse sivuttain olevan seuraan seuraavan hypyn taakse. Olin niin haltioissani, että Nelli irtosi niin hienosti, että haltuunotto vedon jälkeen unohtui ja Nelli ampaisi mun takana olevalle hypylle :D Mutta olin tosi tyytyväinen, että kuvio toimi sekä uskalsin niin tehdä.
Lopussa oli kaksi vaihtoehtoa, tehdä lopun hypyt takaaleikkaamalla tai edessäleikkauksilla ja koetin tehdä takaaleikkauksilla mutta ne selkeästi söi Nellin vauhtia. Joten vastaavassa tilanteessa teen ehdottomasti edessäleikkaukset. Videota tästä radasta ei valitettavasti ole, kun kameran akku tyhjentyi juuri kun rataa piti alkaa kuvata.

Mutta tässä vielä villisten agimestaruuksien tulokset: http://www.villakoirakerho.com/agility/agilitymestaruus_tulokset_2012.pdf

Piirinmestaruuskisat 15.9.

Lähdettiin tekemään piirinmestaruuskisoihin tavoitteena vaan tuplanolla, koska Ritva Herralan radat sopii meille. Ensimmäiselle radalla ei ollut muuta haastavaa kuin kepillevienti ja päätin tehdä sen "varmuuden vuoksi" keppien sisäpuolelta. Muuten radassa ei ollut mitään eityisen haastavaa, aika suoraa tykitystä, kun muisti vaan ottaa koiran mukaan kaikissa käänteissä. Nollatulos ihan kohtullisella ajalla.
Tämän jälkeen oli hyppyrata, joka oli enemmän agirataa haastavampi. Varsinkin kepeille lähetyksessä tuli monilla koirilla ongelmia. Kepelle tultiin mutkaputkesta, joka syötti suoraan muurille, niin koiran haltuunotto putken jälkeen ja lähetys kepeille ohi muurin oli haastavin kohta. Loppurata meni ihan ok. vaikka jouduin tekemään ennen putkea takaaleikkauksen, niin ehdin tekemään edessä leikkauksen putken jälkeen loppuradan hypyille.

Mutta tuloksena kahden radan jälkeen meille yksilöpronssi 0,02 sekunnin erolla hopeaan ja 0,07 sekunnin erolla Piirinmestaruuteen. Mutta todella yllättyneitä oltiin ja keskittyminen viimeiselle joukkueradalle oli vaikeaa.

Joukkuerata oli helpohko, ihanneaika todella löysä (vain 3,0m/s) mutta jotta meidän joukkueella olisi jotain mahdollisuuksia palkinnoille, piti radan olla virheetön mutta myös nopea. Sain Nellin kanssa hyvän fiiliksen heti alkuuun ja tehtiin kaiken kaikkiaan tasaisen virheetön nollarata! :) Sen jälkeen vaan jännitettiin kuinka viimeiset meidän seuran koirakot suoriutuvat. Jenni ja Amelie valitettavasti tekivät hyllyn viimeisellä esteellä koiran mennessä väärään päähän putkea, muuten loistavan radan jälkeen! Riikka ja Säde tekivät varman nollan viimeisenä koirakkona ja kulta HSKHn minijoukkueelle varmitui! Hyvä me!
Tässä videot radoista: http://www.youtube.com/watch?v=-tuSiQKB-Gw&feature=youtu.be





tiistai 4. syyskuuta 2012

Tehis-treenit 4.9


Ensimmmäiset tehoryhmän treenit, jotka veti Taneli Ikäheimo. Radalla sai todella juosta, sillä siellä oli paikkoja missä piti todella JUOSTA! ;) Alun neloshypyn olisin ottanuta eri tavalla sisäsivekkeen ympäri, ensin rataantutustumisessa mutta kun käytiin yhdessä läpi rataa niin oli huomattavasti järkevämpää mennä ottamaan koira nelosesteen kauemman siivekkeen taakse ja siitä pyöräyttämällä olisi saanut hyvän linjan kohti seuraavaa estettä. Muutaman harjoituksen jälkeen Nelli tuli hyvin käteen mutta itse sitten jotenkin sössin lopun ja jouduin mm. ensimmäisellä kerralla tekemään takaaleikkauksen hypylle ennen pussia, vaikka tarkoitus oli tulla hypyn sisäpuolelta. Ensimmäisen kerran pussin jälkeen Nelli ei hakenut keppejä mutta sitten se meni hyvin ja pystyin menemään seuraavan esteen taakse ottamaan koiran pakkovalssilla. Hienosti Nelli pujotteli loppuun vaikka en ollut vierellä.

Keinun jälkeen oli järkevintä jäädä vasemmalle puolella ja tehdä takaaleikkaus hypyn jälkeen jolloin
pystyi tekemään takaaleikkauksen ja valssin muurin taakse. Tässä välissä rata meni hyvin ja ongelma kohta oli radan loppupäässä oleva hyppy ennen putkea, sillä kun Nelli on nyt saanut extrapalkkaa keinulta, ja koska esteen laskeutumispaikasta oli suora näkyvyys keinulle, eikä sitä seuraavan putkeen, niin oli todella haastavaa saada Nelli mukaan putkeen. Tarvittiin katsekontakti koiraan ja tiukka "Nelli"-käsky, jotta Nelli lähti mukaan. Lisksi mulla oli kova kiiren putken jälkeen tekemään samantyyppisen esteen takaa pakkovalssi, joten kerran taisin onnistua, JEE!! Mutta treenataan noita kohtia kyllä vapaatreenissä, sen verran haastavia ne oli.

Tässä ratapiirros ja videokooste:









sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Elina Jänesniemen treenit 2.9.

Elinalla oli 26 esteen rata, jossa oli paljon teknisiä kohtia ja koiran haltuunottoja. Meillä alku meni ihan hyvin, tosin Elina halusi, että teen useita edessäleikkauksia radan aikana, sillä ne sopivat Nellille tosi hyvin. Tätä samaa sanoi Elina jo reilu vuosi sitten, kun oltiin Elinan toukokuussa 2011 koulutuksessa. Joten tänään niitä tehtiin ja panostettiin niiiden oikea-aikaisuuteen ja siihen, että katson koiraa vauhdissa, jotta se tulee varmasti mukaan (vaikka monissa tilanteissa tuleekin). Joten edessäleikkauksia otettiin paljon.

Rata sujui pääsosin hyvin, kontakitit olivat  hyvät, kepeillä Nelli kesti minun irtoamisen eteenpäin seuraavan putken luokse tekemään pakkovalssia. Meillä ei ole (vielä) varsinaista putkijarrua vaan kutsun Nelliä putken aikana ja heti kun se tulee putkesta, mutta silti loppupään suoran putken ulostulolinja valui (yllätys yllätys!!).

Se mikä tänään osoittaitui aiheelliseksi treenata oli minun saksalaiset. Olen tähän asti suorittanut ne niin, että vedän vastaisella kädellä silloin kun koira ponnistaa. Elina sanoi, etttä koira täytyy opettaa siihen, että kun este merkataan, niin silloin siirrytään siivekkeen ohitse, jolloin saadaan pelivaraa radan jatkon kannalta. Oli tosi vaikeaa tehdä niin, että liikkuu riittävän nopeasti, kääntää kuitenkin vartaloa ja pitää katseen koiran laskeutumispaikassa. Tätä voi treenata niin, että kun koira ponnistaa niin tiputtaa lelun sinne laskeutumipaikkaan. Tällöin pikkuhiljaa pystyy itse aikaisemmin ja aikaisemmin siirtymään esteen toiselle puolelle mutta koiralle se hyppy on edelleen merkattu eli se suoritetaan. Tämä oli pääasia, jonka opin Elinan treeneistä ja aion jatkaa sen treenamista ensin yksittäisillä esteillä ja kun Nellin (ja mun taidot) kehittyy niin useiden esteiden kautta.